torstai 29. joulukuuta 2016

Rakenneultra rv 20+6

Nyt elellään jo rv 21+1 ja rakenneultrasta on muutama päivä. Toisin kuin etukäteen kuvittelin, jäi edellisen päivän/illan/yön panikointi hyvin vähään. Oikeastaan unohdin koko utran, kunnes illalla hieman googlettelin ihmisten kokemuksia. Silmiini ei osunut mitään aivan järkyttäviä tarinoita ja pikkuinen mylläsi vatsassa lohduttavasti ja muistutellen itsestään.

Nukuin yön hyvin ja aamullakin sain hyvin alas mango piltin ja mehua (sain ystävältä vinkiksi syödä edes jotain) ja muutenkin olin yllättävän rauhallisin mielin. Saavuimme paikalle juuri ennen aikaamme ja pääsimmekin sisälle lähes heti. Kätilö oli eri kuin niskapoimu-ultrassa, mutta ehkä jopa vielä mukavampi! Eli loistavat kokemukset tähän mennessä Jorvin kätilöistä. Hän sai pelkällä olemuksellaan tilanteeseen sellaisen tunnelman, että pystyin rentoutumaan eikä jännitys saanut minusta otetta. Ultralaitteen osuessa vatsalleni ponnahti ruudulle heti pieni vauvamme, joka alkoi samantien liikkumaan. Kätilö kävi rakenteet läpi ja kaikki näytti olevan erittäin hyvin ja vauva vastasi hyvin viikkoja. Pikku gullen painoarvio oli 470g ja pituus 25cm..ihan hyvänkokoinen siis. Lapsivettä oli kuulemma hyvä ja normaali määrä ja istukka sijaitsee edessä hyvällä paikalla. Ultraus oli hyvin nopeasti tehty, sillä kätilö sai samantien kaikki tarvittavat mittaukset tehtyä, olimme vastaanotolla ehkä kokonaisuudessaan 15 min! Olin todella yllättynyt, sillä olin kuullut ja lukenut kuinka ihmisillä on kulunut siellä paljon enemmän aikaa. Monet ovat myös joutuneet käydä välillä syömässä, vessassa tai käytävällä pomppimassa, jotta kaikki mittaukset saataisi tehtyä. Meillä oli siis tuuria, kun kaikki sujui niin helposti.

Lopuksi kätilö kysyi hieman merkitsevästi, että kun kaikki tärkeät rakenteet oli tarkistettu ja normaaleiksi todettu, niin olisiko meillä vielä jotain kysyttävää. Hymy levisi kasvoilleni ja katsoin vieressä istuvaa miestäni ja sanoin, että jos sieltä se sukupuoli näkyisi niin siitä haluaisimme mielellään veikkauksen. Kätilö sanoi, että tieto ei tietenkään ole 100% varma, mutta ultratessaan haaroväliä hän sanoi siellä näkevänsä kivespussit ja pippelin!!!! Ja kyllä olin itsekin näkeväni ainakin  pallit :D Meille on siis näillä näkymin tulossa pieni poika!!!! Itkuhan siinä tuli ja olin niin onnellinen katsoessani miestäni, joka oli myös silminnähden haltioissaan. Kumpi vain olisi ollut yhtä toivottu ja rakastettu, mutta kyllä tämä tuntuu niin oikealta! Täytyy myöntää, että lähempänä ultraa olo pojasta jonkin verran kasvoi.

Kävimme samana päivä ostamassa ensimmäiset ostokset meidän omalle pienelle pojalle! Kuinka uskomattomalle se tuntuikaan...Kuinka monesti olenkaan kierrellyt vauvanvaate osastolla hypistellen vaatteita kummilapsille tai ystävien lapsille haaveillen juuri tuosta hetkestä! Hieman rikollinen oli olo, mutta ylpeästi vein vaatteet kassalle varmaankin maaiman hölmöin hymy kasvoillani. Kyllä minä haluan alkaa uskoa ja luottaa siihen, että meille syntyy keväällä pieni vauva. Maailman rakkain jo nyt!

 

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Lapsettoman raskausajatuksia

Tässä sitä niin vain lähestytään jo raskauden puoltaväliä. Edelleen tuntuu kummalliselta puhua tai kirjoittaa RASKAUDESTA (siis MINUN?!?!) ja ihan uskomatonta, miten aika on kulunut nopeasti. Vatsa on nyt oikeasti kasvanut mielestäni maailman ihanimmaksi raskausvatsaksi. Kyllä, ensimmäistä kertaa jäin töissä "kiinni" eräälle lapsen äidille, kun päälläni ei ollutkaan parhaiten peittäviä vaatteita. Lapsettomuuden tuskan kokeneena olin jopa hieman liikuttunut, kun tämä äiti oli ensin kysellyt asiaa kollegaltani ja selitti asiaa minulle sen jälkeen sillä perusteella, ettei halua loukata ketään jos vaikka olisi ollut lapsi pitkään toiveissa ja vatsa turvonnut ihan muista syistä. Eli näitäkin ihmisiä löytyy <3

Alunperin olin ajatellut tulla raskauskaapista ulos (luopua ainakin osittain vatsan peittävistä kaavuista) vasta joulun jälkeen, kun rakenneultra on ohitse, mutta täytyy nyt katsoa jaksanko vielä asiaa peitellä. Sitäpaitsi se taitaa olla jo hieman turhaa ainakin työkavereiden kommenttien perusteella. Ultraa en ole osannut vielä jännittää, kun siihen tuntuu olevan vielä pitkä aika...vaikka siihen on enää reilu viikko! Pelkoja ehkä helpottaa se, että "pikku gulle" jo möykkäilee masussa sen verran paljon, että ei ole tarvinnut miettiä onko hän vielä hengissä. Ajatukset rakennepoikkeavuuksista olen koittanut vielä työntää taka-alalle...tiedän, että viimeistään päivää ennen ultraa pelot pääsevät valloilleen kuitenkin. Mutta nyt koitan vielä nauttia tästä onnesta mitä tunnen sisälläni ja joulusta.

Olen kokenut tämän raskauden äärimmäisen eheyttävänä minulle ihmisenä ja erityisesti naisena. Lapsettomuus on jättänyt minuun niin syvät ja kipeät arvet, että en olisi uskonut raskauden vaikuttavan minuun tällä tavoin. Ehkä asiaa on helpottanut se, että olen koko ajan voinut niin hyvin. En ole oksentanut ja pahoinvointia oli vain vähän alkuraskaudesta, kovia kipuja tms. ei juurikaan ole ollut kuten ei myöskään väsymystä tai mielialanvaihteluja. Olen siis mielestäni jopa elämäni kunnossa (vaikka liikunta on kyllä jäänyt minimiin). Välillä olen miettinyt onko minussa jotain vikaa, kun olen päässyt näin helpolla. Lapsettoman ajatusmalli yrittää käynnistyä ja pohtii sitä, ettei kroppaani ole tarkoitettu tähän ja se ei siksi kehitä raskausoireita. Aika kaukaa haettua ja koitankin järkeillä asiat itselleni toisin, vaihtelevalla menestyksellä. Eivätpä lapsettomuushoitojen hormonitkaan vaikuttaneet minuun juurikaan...eli minä vain olen tällainen. Ja koen hehkuvani tätä onnea ja rakastan vartaloani ja sen muutoksia. Kaikki se tuntuu jollain tavalla kovin luonnolliselta. Että näin kuuluu olla. Eli ehkä minä ansaitsen tämän ja pystyn tähän. Tunnen suurta liikutusta ja onnea siitä, miten mieheni katsoo minua. Jokaista muutosta ja kurvia vartalossani ja sanoo vilpittömästi miten kauniilta näytän raskaana ja miten se sopii minulle. Hän myös sanoo saaneensa takaisin sen "Ellun", joka on ollut kadoksissa vuosia. Ja jos mies sanoo, että olen hyväntuulinen, rento oma itseni niin sitten varmasti olen!

Mitä tahansa elämä tuo tullessaan, niin ainakin haluan muistaa eläneeni tätä aikaa, jolloin olin onnellisin ikinä koko elämäni aikana. Vaikka jotain kävisikin, niin tuskin toivon silloin, että en olisi nyt nauttinut tästä kaikesta. Se on vain otettava vastaan sitten ja käsiteltävä siinä tilanteessa. Tämä voi hyvinkin olla rnsimmäisen ja viimeinen kerta kun saan kokea tämän. On siis elettävä tässä hetkessä ja nauttia täysin rinnoin.

Ellu ja "pikku gulle" rv 19+4 <3