keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Takaisin todellisuuteen.

Aikaa on kulunut viime kirjoituksesta, ihan liian pitkän aikaa.. Ei huolta, tällä rintamalla ei ole raskautumisilmoitusta tuloillaan. Usko siihen on tällä hetkellä täysin nolla. Ensimmäinen kierto Letrozolien kanssa meni toivoa täynnä, kunnes tavalliset oireet epäonnistuneen kierron suhteen ilmenivät aikaisemmin, kuin normaalisti...eli tiputtelu alkoi jopa aikaisemmin kuin aiemmin, ehkä suunnilleen dpo 7-8. Lääkärikin oli tästä yllättynyt ja sain avuksi seuraavaan kiertoon loppukiertoon tukevaksi Lugestronin, ja itseasiassa myös Ovitrellen irrotuspiikiksi. Luget toimivat hyvin, eli seuraava kierto alkoi vasta niiden jälkeen ja sopivasti vasta häiden jälkeen. Minkäänlaista tuntemusta raskaudesta ei ollut missään vaiheessa, mutta tein testin varmuuden vuoksi, jotta sain hyvillä mielin lopettaa Lugejen käytön... Kolmas kierto Letrojen kanssa olikin sitten häiden jälkeen ja koko alku honeymoonin popsin tabletteja 1 kpl/päivä. Häämatka meni ihanasti ja olimme kovin onnellisia koko reissun ajan. Matkalla en surenut lapsettomuuttamme, vaan nautin kaikesta täysin rinnoin. En olisi voinut kuvitellakaan voivani olla enää koskaan niin onnellinen. Tässä kierrossa oli ovistestit käytössä ja koitimme saada touhut oikeille päiville. Hommaa haittaisi "hieman" se, että koko täysin rentouttavan honeymoonin loppu oli tietenkin ovisaikaa ja koko loma oli mennyt enemmän tai vähemmän nauttiessa toisistamme, ja juuri kun olisi ollut "PAKKO" touhuta, oli kiire jo muualle lomailemaan jne... En usko, että mikään jäi siitä kiinni, mutta ensi kerralla ymmärrän pitää haarat kiinni, jotta jaksamista riittää tärppipäivillekin XD. Maailman tylsintä on pakottaa toinen hommiin, varsinkin kun tulos on täysi nolla joka kerta. Luget toimivat jälleen kerran hyvin ja tiputteluvuotoa ei ilmaantunut, vaan kuukautiset alkoivat vasta muutama päivä niiden lopetuksen jälkeen. Raskaustestiä en edes jaksanut tehdä, vaan lopetin Luget, kun tarvittava määrä oli otettu. Nyt on siis menossa neljäs kierto Letrojen avulla, kiertopäivässä kahdeksan mennään. Ovulaatiota odottelen viikonlopulle kp 10-12. Minkäänlaista toivoa raskautumisesta ei ole. Tällä hetkellä näiden hormoonien käyttäminen jopa vähän ahdistaa. Normaalisti olen alkukierrosta hyväntuulinen siihen saakka, että ovulaatio on ohi. Nyt huomaan olevani jo heti alusta saakka itkuinen, ahdistunut...ja miehen mukaan etäinen, en oma itseni. Tavallaan tämä oli odotettavissa, sillä sain elää häähumun keskellä onnellisena...mutta nyt kun arki on koittanut (vaikka vielä lomailenkin) vyöryy kaikki sisälle padottu paha olo päälle oikein ryminällä. Mietin myös voisiko näillä hormooneilla olevan osuutta asiaan...sitähän ei kukaan tiedä. Ihan pian olemme eläneet kaksi vuotta tässä syvässä suossa, joka on imaissut varsinkin minut syvyyksiinsä. Ystäväni jo kyselikin minulta, että olenko miettinyt mahdollista ammattiavun hakemista. Ja olenhan minä miettinyt, mutta en koe olevani valmis. En ole valmis myöntämään, että tarvitsisin apua. Koitan vielä ainakin hetken sinnitellä läheisten avulla ja tuella. Syksy tuo luultavasti monia asioita tullessaan. Jotain uutta on varmaankin kokeiltava, ehkä inseminaatiota ja ehdottomasti laparoskopiaan haluaisin mahdollisimman pian. Kuukautiskivut ovat olleet edelleen kovat ja edelliset kuukautiset olivat todella runsaat. Käytän muutenkin super kokoisia tamponeita pikkuhousunsuojan kera, mutta silti kahdesti homma oli falskannut...sellaista minulla ei sentään ole ennen ollut. Toki nämä lääkkeetkin voivat vaikuttaa asiaan. Ihmisten näkeminen on jälleen tuntunut hankalalta. Lähes kaikki muut ympärillämme elävät sitä elämää, mitä me olisimme toivoneet elävämme tässä vaiheessa. Pian esikoisensa saaneet rupevat odottamaan toisia ja me edelleen seilaamme täällä samalla asemalla, onnettomina. Nautin kyllä joka hetkestä ystäviemme parissa, oli heillä lapsia tai ei. Kateus ja katkeruus pysyvät silloin taka-alalla. Mutta ahdistun usein ennen näkemistä ja jälkikäteen joudun nieleskelemään kyyneleitä. Taistelemaan niitä vastaan, sillä miksi hemmetissä tunnen näin, kun rakkaimmat ihmiset elävät unelmaansa ja ansaitsevat sen täysin?! Ja enemmänkin. <3 Mä en vaan hauaisi olla minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti