Nyt on menossa kp 24 ja uskoisin, että huomenna pääsen vihdoin uuteen kiertoon. Tämä "jo" siitä syystä, että tuhruttelua on ollut enemmän ja vähemmän kuusi päivää...Tilanne siis oikeastaan vaan huononi tässä Letrozol kierrossa, kun yleensä tuhruttelu on alkanut n. dpo 9, niin nyt se alkoi jo muutaman päivän aikaisemmin dpo 7. Ultran jälkeisenä päivänä eli kp 12 sain selvän plussan ovistestiin ja uskon, että samana iltana munasolu yritti irrota/irtosi, sillä koko alavatsa oli aika lailla kipeänä. Tästäkin huolimatta tilanne on vain huonompi...
Kävin viime perjantaina verikokeessa antamassa näytteen progesteroni arvoa varten ja lääkäri soittaa minulle tuloksen huomenna tai keskiviikkona. Edellisen kerran, kun ko. arvo otettiin minulta, se oli hyvin alhainen (13,5 tai jotain) ja uskon jälleen tilanteen olevan sama. Tuskin ovulaatio on ollut kovin laadukas, kun limakalvo alkaa niin pian valua pois...Ja kuten lääkäri sanoi ja olen monesta paikasta lukenut, että hyvä ovulaatio takaisi hyvän keltarauhasen ja sitä myöden vuodottoman ja tarpeeksi pitkän luteaalivaiheen.
Olen pysynyt yllättävän "hyvillä mielin" tilanteeseen nähden. Pelkoja on kuitenkin tullut, mutta olen pystynyt ajattelemaan niitä ilman suurempaa romahdusta. Ensinnäkin pelottaa se, että Letrozolista ei ainakaan ensimmäisellä kierroksella ollut mitään apua. Päinvastoin. Kuinka huonoja munasoluni ovatkaan, kun niitä parantava lääkekään ei auta? En siis odottanutkaan tulevani raskaaksi, mutta toivoin kyllä todella, että kierto muuttuisi järkevämmäksi. Pelottaa se, että seuraavakin kierto on samanlainen ja kohdallani todetaan tilanne niin huonoksi, ettei lievempiä hoitoja enää kannata jatkaa. Jatko pelottaa niin paljon...olenko siihen vielä valmis? Jo aukiolotutkimus oli kohdallani niin kamala, että en tiedä miten kestäisin punktion...ehkä nukutuksessa? Entä raha? Siinä vaiheessa summat muuttuvat täysin, enkä tiedä miten takaisin julkiselle puolelle siirtyminen tapahtuisi? Jono on varmasti ainakin 6kk...kestäisinkö puolta vuotta odottelua ilman toivoa? En usko.
Lapsettomien lauantain ja Äitienpäivän kynnyksellä sosiaalinen media ja media yleensäkin olivat täynnä molempiin aiheisiin liittyviä artikkeleita ja kuvia. Yllättävän hyvillä mielin ja neutraalisti pystyin suhtautumaan kaikkeen. Luin myös lööppiöehden sivuilta jutun Sini Tarkkisen (?) äitienpäivän onnentoivotuksista. Hän on siis kertonut avoimesti, että heidän eronsa johtui lapsettomuudesta...ja kuinka paljon miestään rakastaa ja siksi päästää tämän "vapaaksi". Olen välillä miettinyt (joo, teidän että on tyhmää) että teen hyvin väärin naidessani mieheni tässä vaiheessa, kun emme voi tietää voimmeko koskaan saada yhteisiä lapsia. Tottakai tilanne olisi eri, jos emme tietäisi vielä ongelmista...mutta koska tiedämme, niin toiminko väärin ja itsekkäästi? Kukaan ei voi tietää mitä tuleman pitää ja tuleeko suhteemme kestämään kaikki koettelemukset. En voi tietää kuinka paljon katkerammaksi vielä tulen tai pystynkö olemaan syy siihen, ettei mieheni saisi koskaan kokea isyyttä. Toivottavasti emme joudu näiden asioiden äärelle, mutta on varmaan ymmärrettävää näin häiden kynnyksellä, että pohdin näitä asioita aika paljon. Miten paljon suuremman merkityksen kaikki lupaukset alttarilla saavat...
Silti, yritän luottaa siihen, että selviämme kaikesta. Yhdessä rinnakkain. Eräs rakas ystävä on sanonut minulle, että me olemme mieheni kanssa kuin isä ja äiti. Meillä ei vaan ole vielä sitä lasta. Joku ylempi voima vaan näyttää meille keskisormea, mutta mepä näytetään takaisin. Uhmataan kaikkea ja sisimmissä peläten uskotaan jatoivotaan, että saisimme vielä sen mikä olisi meille tärkeintä. Ja että lopussa jäljellä olisi vielä...se rakkaus.
Meilläkin vihkipäivä lähestyy, koska teillä tarkalleen ottaen juhlitaan? Muistan, kuinka isänpäivän aikoihin riipi mieltäni se, että vieläkään ihana mieheni ei ole matkalla isäksi (jonka mielelläni hänelle soisin). Sen jälkeenhän meille selvisi osa lapsettomuuttamme selvittävistä syistä ja on tullut toki keskusteltua myös siitä mahdollisuudesta, että lapsemme saattaa olla myös sellainen, joka ei biologisesti ole meidän. No, tällä hetkellä toiveen kohdistuvat kyllä vielä kovin vahvasti siihen, että saisimme lapsen, joka olisi meidän soluistamme lähtöisin ja jonka saisin kantaa.
VastaaPoistaOnneksi meitä ilmeisesti sitoo vielä joku muukin asia kuin toive lapsesta, se saa meidät lupautumaan toisillemme tässä lapsen saamisen suhteen epävarmassakin tilanteessa. Meidän suhdettamme tämä on kyllä jo koetellut (vaikka kovin alkuvaiheessa olemmekin) sillä minut yllätti hoitojen jälkeinen (?) hormonimylläkkä, paineet jne. joka kaikki vyöryi päälle ja kostautui unettomuutena. Ja kuitenkin, haluan uskoa, että selviämme tästä ja tämän jälkeen niin monesta, mitä elämä tuo tullessaan.
Meillähän hoidot ovat varsin alkuvaiheessa ja toivoa on vielä paljonkin vaikkatällä hetkellä tuntuu - saanen lainata - että tosiaan keskaria näytetään varsinkin minulle kun kroppa ei todellakaan toimi kuten pitäisi.
Voimia sinulle pelkojenkin keskelle! Toivottavasti hyvä luottamus säilyy rinnalla vaikka pelko välillä kolkutteleekin.
Itse en ole koskaan kuullut, että hyvä ovulaatio takaisi hyvän keltarauhasen. :o Minulla on ollut hyvin samankalataista tiputteluongelmaa kuin sinulla, enkä ole koskaan miettinytkään, että munasoluissani voisi olla jotain vialla... Tiputtelua on ollut ovulaatiollisissa ja ovulaatiottomissa kierroissa.
VastaaPoistaMinulla ei Clomit toimineet tuon tiputtelun suhteen. Tiputtelu alkaa aina hyvissä ajoin ennen kuukautisia. Nyt minulle on määrätty Letrozolejen lisäksi Lugesteronia, ainakin viime kierrossa (joka oli luomu) Lugesteronit estivät tiputteluvuodon kokonaan. Varmaan sinullekin määrätään jossain vaiheessa Lugeja tuohon vuoto-ongelmaan?
Minäkin välillä synkkinä hetkinä mietin, oliko oikein mennä naimisiin miehen kanssa kun silloin jo oli epäilys, että minussa on joku pielessä enkä minä ehkä saa koskaan lapsia. Onneksi nämä "onko oikein" epäilyt ovat olleet vain minun omia ajatuksia, mies ei ajattele niin lainkaan. Kannattaa puhua miehen kanssa noista tunteista, se saattaa helpottaa.
Toivotaan parasta teille. <3
Maria/ Nyt heti