lauantai 17. syyskuuta 2016

Joskus voi elämä yllättää

En oikein tiedä mitrn tätä tekstiä edes aloittaisi. Aikaa on kulunut ja en ole pystynyt kirjoittamaan sanaakaan. Ehkä olen pelännyt, että jos asian oikeesti tuo julki, niin se viedäänkin pois. Ja vaikka lukijoita blogilla ei varmaankaan monia ole, niin väkisinkin sitä miettii minkälaisia tuntemuksia ihmisissä herättää omilla kirjoituksillaan.

No asiaan. Piinapäivät sujuivat loppuun saakka hyvin samalla kaavalla; huimausta ja epämääräisiä kipuja/tuntemuksia kohdussa ja munasarjoissa, hikoilua, palelua...ei mitään toivoa herättävää. Pp11 ja pp12 (verikoe päivä) vatsaan sattui niin kovasti, että jouduin ensin ottamaan Panadolin ja seuraavsna päivänä turvauduin Buranaan, koska en pätkääkään uskonut plussaan. Myös yksi tippa ruskeaa verta ilmestyi pikkohousunsuojaan. Viimeistään silloin päätin olla testaamatta, kosks halusin säästää itseäni siltä yhdeltä yksinäiseltä viivalta.

Pp13 menin normaalisti töihin ja ihmettelin miksi tiputtelu ei ollut yltynyt ja kivutkin olivat poissa. Naistenklinikalta soitettiin ja hipsin kahvihuoneeseen kuulemaan tuomion. Olin täysin valmistautunut siihen, että uutta hoitoa lähdettäisi suunnittelrmaan. Meinasin siis tuolilta tippua, kun hoitaja onnitteli hyvästä hcg arvosta! Rupesin hyperventiloimaan ja itkemään, pyytelin anteeksi ja koitin selittää, että tulos oli todellinen shokki. Hoitaja rauhoitteli ystävällisesti ja lopulta pystyi kertomaan miten edetään. Tämän jälkeen soitin miehelle, joka oli hyvin huojentuneen oloinen, joskaan ei yhtä shokissa kuin minä.

Aluksi olo oli epätodellinen, mutta hyvin onnellinen. Jaoimme avoimesti tämän tiedon läeistemme kanssa, jotka ovat olleet tietoisia hoitoprosessimme vaiheista muutenkin. Ja kuinka ihanaa ja liikuttavaa myötäeloa olemme saaneet. <3 Näille ihmisille haluaisin kertoa myös jos jotain pahaa tapahtuisi.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet täynnä epäuskoa, onnea, PANIIKKIA (yhtenä päivänä tissikipu katosi muutamaksi tunniksi ja itkin jo miehelle pihelimessa kun pelkäsin niin paljon) ja stressiä! Olen voinut todella hyvin, ainoa selkeä raskausoire on tissikipu ja niiden turvotus, joka alkoi muutama päivä plussan jälkeen. Vatsalla on välillä tuntemuksia, mutta suuremmat kivut ja vuodot ovat pysyneet poissa! 🙏🏼  Vasta viimeisen viikon aikana olen kokenut muutamia pahoinvointi kohtauksia, mutta oksentanut en vielä ole. Jos kaikki on hyvin, niin tänään olisi rv 6+5 ja ar-ultra Naikkarilla viikon kuluttua.

Olen valtavan kiitollinen, että olen saanut kokea edes tämän...en voi uskoa, että tämä kroppa pystyi tähän ja toivon enemmän kuin mitään elämässäni, että se onnistuisi pitämään pienemme turvassa. En tiedä miten selviäisin jos tämä viedäänkin pois. Kun se pieni "Gulliina" tuolla sisälläni on jo niin äärimmäisen rakas. Toive sinne jonnekin korkeammalle taholle: Anna tämän kestää. Anna minun tehdä minulle rakkaimmasta ihmisestä Isä.


22 kommenttia:

  1. Onnea, ihana uutinen! Nyt ei voi kuin odottaa ja toivoa, että pieni pysyy kyydissä. Suurin osa raskauksista menee loppuun asti hyvin; siihen faktaan kannattaa ainakin alkuraskaudesta selvittyään takertua, jotta pystyisi jännittämisen ja pelkäämisen rinnalla myös iloitsemaan ja nauttimaan. Iloista odotusta siis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Ja totta tuo mitä kirjoitit! Olisi sääli jos koko ofotus menisi ainoastaan pelätessä. Yritän parhaani! :)

      Poista
  2. Aivan ihanaa, hurjasti onnea!! Tiedän miten vaikeaa on uskaltaa luottaa, että kaikki sujuu hyvin, mutta yritä nauttia tästä ihmeestä js ottaa rauhallisesti. Ihanaa odotusta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku! <3 Yritän uskoa ja luottaa. Perus pessimistille välillä vaikeaa, mutta tässä on nyt tehtävä ppikkeus.

      Poista
  3. Onnea onnea vielä! <3 Onneksi tapahtuu tuollaisia todellisia positiivisia yllätyksiä, antaa uskoa meille muillekin :)

    VastaaPoista
  4. Vautsi mitä uutisia! <3 Onnea tuhannesti!

    VastaaPoista
  5. IHANIA UUTISIA! Onnittelut ❤❤❤❤

    VastaaPoista
  6. Niin ihanaa!!! Onnea vielä hirmuisen paljon teille ♥

    VastaaPoista
  7. Suuria uutisia, mahtavaa! Lämpimät onnittelut ja myötätuulia viikoille tuleville :)

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea ja ihanaa odotusta teille <3 toisten onnistumiset luo aina itellekin uskoa tähän hommaan. Meillä tie vie kohti seuraavaa yritystä joka on kai joskus jouluna, joten se usko alkaa nyt tosiaan olla koetuksella. Mutta tosiaan nauti nyt täysillä tästä, kyllä se aurinko näköjään lopulta paistaa ja elämä yllättää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Ja onnea ihan hurjasti seuraavaan yritykseen <3

      Poista