sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Lapsettoman raskausajatuksia

Tässä sitä niin vain lähestytään jo raskauden puoltaväliä. Edelleen tuntuu kummalliselta puhua tai kirjoittaa RASKAUDESTA (siis MINUN?!?!) ja ihan uskomatonta, miten aika on kulunut nopeasti. Vatsa on nyt oikeasti kasvanut mielestäni maailman ihanimmaksi raskausvatsaksi. Kyllä, ensimmäistä kertaa jäin töissä "kiinni" eräälle lapsen äidille, kun päälläni ei ollutkaan parhaiten peittäviä vaatteita. Lapsettomuuden tuskan kokeneena olin jopa hieman liikuttunut, kun tämä äiti oli ensin kysellyt asiaa kollegaltani ja selitti asiaa minulle sen jälkeen sillä perusteella, ettei halua loukata ketään jos vaikka olisi ollut lapsi pitkään toiveissa ja vatsa turvonnut ihan muista syistä. Eli näitäkin ihmisiä löytyy <3

Alunperin olin ajatellut tulla raskauskaapista ulos (luopua ainakin osittain vatsan peittävistä kaavuista) vasta joulun jälkeen, kun rakenneultra on ohitse, mutta täytyy nyt katsoa jaksanko vielä asiaa peitellä. Sitäpaitsi se taitaa olla jo hieman turhaa ainakin työkavereiden kommenttien perusteella. Ultraa en ole osannut vielä jännittää, kun siihen tuntuu olevan vielä pitkä aika...vaikka siihen on enää reilu viikko! Pelkoja ehkä helpottaa se, että "pikku gulle" jo möykkäilee masussa sen verran paljon, että ei ole tarvinnut miettiä onko hän vielä hengissä. Ajatukset rakennepoikkeavuuksista olen koittanut vielä työntää taka-alalle...tiedän, että viimeistään päivää ennen ultraa pelot pääsevät valloilleen kuitenkin. Mutta nyt koitan vielä nauttia tästä onnesta mitä tunnen sisälläni ja joulusta.

Olen kokenut tämän raskauden äärimmäisen eheyttävänä minulle ihmisenä ja erityisesti naisena. Lapsettomuus on jättänyt minuun niin syvät ja kipeät arvet, että en olisi uskonut raskauden vaikuttavan minuun tällä tavoin. Ehkä asiaa on helpottanut se, että olen koko ajan voinut niin hyvin. En ole oksentanut ja pahoinvointia oli vain vähän alkuraskaudesta, kovia kipuja tms. ei juurikaan ole ollut kuten ei myöskään väsymystä tai mielialanvaihteluja. Olen siis mielestäni jopa elämäni kunnossa (vaikka liikunta on kyllä jäänyt minimiin). Välillä olen miettinyt onko minussa jotain vikaa, kun olen päässyt näin helpolla. Lapsettoman ajatusmalli yrittää käynnistyä ja pohtii sitä, ettei kroppaani ole tarkoitettu tähän ja se ei siksi kehitä raskausoireita. Aika kaukaa haettua ja koitankin järkeillä asiat itselleni toisin, vaihtelevalla menestyksellä. Eivätpä lapsettomuushoitojen hormonitkaan vaikuttaneet minuun juurikaan...eli minä vain olen tällainen. Ja koen hehkuvani tätä onnea ja rakastan vartaloani ja sen muutoksia. Kaikki se tuntuu jollain tavalla kovin luonnolliselta. Että näin kuuluu olla. Eli ehkä minä ansaitsen tämän ja pystyn tähän. Tunnen suurta liikutusta ja onnea siitä, miten mieheni katsoo minua. Jokaista muutosta ja kurvia vartalossani ja sanoo vilpittömästi miten kauniilta näytän raskaana ja miten se sopii minulle. Hän myös sanoo saaneensa takaisin sen "Ellun", joka on ollut kadoksissa vuosia. Ja jos mies sanoo, että olen hyväntuulinen, rento oma itseni niin sitten varmasti olen!

Mitä tahansa elämä tuo tullessaan, niin ainakin haluan muistaa eläneeni tätä aikaa, jolloin olin onnellisin ikinä koko elämäni aikana. Vaikka jotain kävisikin, niin tuskin toivon silloin, että en olisi nyt nauttinut tästä kaikesta. Se on vain otettava vastaan sitten ja käsiteltävä siinä tilanteessa. Tämä voi hyvinkin olla rnsimmäisen ja viimeinen kerta kun saan kokea tämän. On siis elettävä tässä hetkessä ja nauttia täysin rinnoin.

Ellu ja "pikku gulle" rv 19+4 <3

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olet voinut hyvin! <3
    Rakenneultra on aivan ihmeellinen kokemus, toivon että saat nähdä siellä samanlaisen ihmeen kuin itse näin vähän reilu vuosi sitten rakenneultrassa. Ihana seurata näin raskauttasi, vaikka en sinua tunnekaan, mutta kirjoitustesi perusteella olet tullut läheiseksi. Voi hyvin ja nauti raskaudesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Arwen kauniista sanoistasi!! :*) Ja aion kyllä nauttia, lupaan sen! <3

      Poista