tiistai 22. joulukuuta 2015

Vaihdevuodet ja inssi tulossa.

Olo on aivan uskomattoman kamala. Oksettaa ja itku puristaa kurkkua. Tuntuu, että matto on totaalisesti vedetty jalkojen alta. Eilinen polikäynti toi tullessaan tiedon, että amh arvoni oli ainoastaan 0.9, kun sen pitäisi muistaakseni hedelmällisessä iässä olevilla olla 1,3-13...Että on sitten tässä alle kolmekymppisenä jo hedelmällisyys laskussa. Lääkärikin hymyssä suin vain lohdutteli, että onneksi ollaan näin nuorina liikkeellä, 35-vuotiaana olisi varmaan jo paljon haastavampaa.

Ultrassa vasemmalta löytyi kaksi follia ja inseminaatio sovittiin huomiselle...mutta sitten vielä pisteeksi iin päälle tunsin jo heti eilen illalla voimakkaat ovistuntemukset. Eli eiköhän sekin mennyt jo siinä. Soitin tänään polille ja kerroin tilanteesta...mutta sovittiin, että toteutetaan inssi jokatapauksessa...vaikka sitten vaan spermantutkimus mielessä ja voihan olla, että vain toinen folleista on puhjennut. Enempää ei näitä tehdä, taitaa tilanne olla niin huono, että pikaisesti vaan IVF jonoon, että olisi edes jotain toivoa.

Tiedän, ettei tämä tieto välttämättä tarkoita sitä, ettemmekö koskaan voisi saada lapsia. Mutta vuosia minulle ei ilmeisesti ole enää monia jäljellä ja haave useammasta lapsesta karkaa kauas...Ja juuri, kun suhtautumiseni tulevia IVF hoitoja kohtaan alkoi tulla positiivisemmaksi, saankin tiedon että niidenkin onnistuminen vaikeutuu tämän myötä. Onneksi tämä arvo nyt otettiin, eikä vasta ensimmäisen IVF:n jälkeen. Nyt tämä alentunut reservi voidaan ottaa huomioon ja aloittaa jo eka hoito oikeanlaisella lääkityksellä. Mutta kun pitää olla vielä todennäköisesti se helvetin endokin..tulee vaan mieleen Rowanin koskettava blogi "Pihlajapuun katveessa"...jossa edes lahjasoluilla ei toivottua tulosta ole saatu. Toki matkassa on ollut hurjasti epäonneakin. Mutta väkisinkin mietin onko tulevaisuutemme sama, kun lähtökohdatkin sitä ovat...? Ei pitäisi miettiä tässä vaiheessa, mutta...

En tiedä miten selviän tästä ja huomisesta työpäivästä, kun joudun itkua jatkuvasti pidättelemään...tuntuu vaan siltä, että viimeisetkin naiseuden rippeet on viety. Tämä yli kaksi vuotta kestävä painajainen vain jatkuu ja pahenee. Enkä taida herätä tästä koskaan. Mä olen niin väsynyt tähän.

14 kommenttia:

  1. Eikä :( multa ei oo otettu tota ja nyt huomenna (meilläkin inssi) niin kysäsen miksi ei ole otettu ja voidaanko tarkastaa sekin.. Tsemppiä inssiin! Meillä tarvitaan ihme, jotta onnistuis :) ihan lääkärin sanoin näin. Että ehkä teillä vähän suurempi mahis <3 jaksamista ja positiivisia ajatuksia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä meilläkin IHME tarvitaan...ja tää inssi nyt on ihan turha, varmaan vuoto alkaa taas jo muutaman päivän kuluttua. Olin joskus aikasemmin törmännyt googlen kautta "hiipuvat munasarjat" diagnoosiin lyhyen kiertoni takia...mutta en voinut kuvitellakaan, että tämä voisi kohdallani pitää paikkansa.

      Kannattaa toki kysyä, josko näytteen voisi ottaa...se on kuitenkin tosi tärkeä tieto IVF hoitoja suunnitellessa. Toivottavasti munikset ei kerkiä kupsahtamaan ennen kuin sinne saakka päästään.

      Kiitos tsempeistä, ja niitä positiivisia ajatuksia odotellessa. <3 Nyt on mieli täysin musta.

      Poista
  2. Hei! Laitoin seuraavan kommentin toiseen lapsettomuusblogiin pari kuukautta sitten ja se pätee edelleen eli minulla on ikääni nähden (32v.) matala amh arvo vain 0.6, silti munasoluja on saatu yli kymmenen molemmilla punktiokerroilla. Lääkärin mukaan arvo ei siis ole niin pysyvä kuin aiemmin luultiin eikä sitä pidä liikaa tuijottaa. Nyt olen onnellisesti raskaana kolmannesta alkionsiirrosta <3 Uskon vahvasti että tekin onnistutte vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos mustikka83, kun kävit kommentoimassa! <3 Tuo tieto jo lohduttaa paljon...Onnea hirmuisesti raskaudesta!!!

      Sitä kun saa tietää yllättäen tuollaisen asian, josta ei kuitenkaan tiedä juurikaan...niin alkaa väkisin pelkäämään pahinta.

      Poista
  3. Onneksi asia huomattiin jo nyt. Uskon, että teillä on vielä hyvät mahdollisuudet onnistua, ihan jo tuon lääkärin reaktion takia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Maria! <3 Mieli on onneksi tänään vähän piristynyt, eli ehkä en kuolekaan tähän, vaikka aluksi siltä tuntui! :D Toivotaan, että joku päivä tapahtuisi ihme. <3

      Poista
  4. Hei, varmasti masentaa, mutta muista että arvo kertoo ennemmin määrästä, ei laadusta. Siellä voi hyvin vielä olla loistavia munasoluja ja IVF-hoidossa niitä päästään hyödyntämään. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiinu rohkaisevasta kommentista <3 Tänään inssin yhteydessä lääkäri kertoi verikokeessa käyneen ilmi, että estrogeeni taso oli minulla korkea eli ymmärtääkseni vaste lääkkeille oli todella hyvä (melkein liiankin). Lääkäri sanoikin, että nämä on niin yksilöllisiä juttuja. Eli ehkä toivoa vielä kuitenkin on.

      Toivottavasti endo ei vaan pilaa täydin mun vähäisiä munasolujani..

      Hyvää Joulua sinulle! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kirjotinkin just postauksen aiheesta, niinkun huomasit :) Kysyitkö sä siitä amh:sta?

      Poista
    2. Ja miten sun inssi sujui? :)

      Poista
  6. Mäkin just kirjotin :) amh mittausta ei nyt kuulemma tarvita, kun ei ole tullut koskaan esiin mitään siihen matalaan arvoon liittyvää.. Ennen ivf hoitoja sitten!

    VastaaPoista
  7. Mulla AMH oli 0,4 ja sillä saatiin 6 munasolua, joista 5 hedelmöittyi. Kaksi niistä oli top-alkioita. Vähän heikompilaatuisena pakastettu kolmeviikkoinen tyyppi nukkuu nyt sylissä. :) Hormoneja tarvittiin hevosenannokset ja normaalia pidempi stimulaatio, mutta lopputulos oli onnistunut.

    VastaaPoista
  8. Hei, Sain myös tietää vähän aikaa sitten, että mulla on matala amh, 0,4 ja oon 29 vuotta. Ollaan yritetty lasta 2,5 vuotta ja nyt lapsettomuustutkimuksissa tämä selvisi. Ihan kamalaa kyllä saada tällaisia uutisia, tuntuu että koko maailma romahtaa. Mutta siis mä aloin syömään dhea hormonia ja lääkäri oli sitä mieltä että vois auttaa. Ainakin mulla on paljon parempi fiilis nyt. Lisäksi oon käynyt akupunktiossa ja yritän nyt ruokavaliota muuttaa, kun akupunktiolääkäri sanoi että lyhyt kierto vois johtua siitä että keho on liian hapan. Yritän siis kaikkee luonnonmukaista vielä kokeilla tässä puolen vuoden päästä eka ivf. Paljon tsemppiä ja voimia sinulle.

    VastaaPoista