Menkkoja odotellessa.

Tutut tuntemukset ennen kuukautisia ovat jo täällä; munasarjoja juilii, koko kroppaa "särkee" (erityisesti rintoja) kuin olisi kuumetta, vatsa kenkkuilee ja mielialavaihtelut ilostuttavat sekä minua että miestä! Pieni toivonkipinä pilkahti torstaina (dpo 4), kun aamulla pyyhkiessä paperiin jäi aavistus limansekaista verta. Heh, ällötysvaroitus näin myöhässä! Olen lukenut, että joillain saattaa tulla jonkinlaista kiinnittymisvuotoa n. 5-7 päivää ovulaation jälkeen. Toki tässä omassa tapauksessa aikaa taisi olla kulunut liian vähän, sillä tuskin kiinnittyminen tapahtuisi tuossa vaiheessa JOS ovulaatio oli sunnuntaina.

On tämä mieli vaan kummallinen, sillä vaikka KAIKKI oireet viittaavat pian alkaviin kuukautisiin, jännitän joka kerta vessassa sitä onko tiputtelu jo alkanut. Tämä on niin typerää! Tässä on jo melkein 1,5 vuotta yritetty ja yritetty olla yrittämättä, toivottu 19 kertaa...nyt on tosiaan jo yk 20 meneillään ja kyllä tämäkin kierto päättyy kyyneliin. Aukiolotutkimus toi toivoa, jospa se auttaisi? Ja voimakkaat ovulaatio tuntemukset. Jospa nyt? Mutta ei...epätoivo alkaa hiipiä ja elokuuhun tuntuu olevan ikuisuus aikaa. Miten jaksan sinne saakka? Niin monta pettymystä tiedossa ennen sitä. Kuinka ihmeessä selviän tästä keväästä?

Tänään olen taas pohtinut paljon...Sitä miten lähipiirissäni tosi monet ovat raskautuneet samantien, hups vain ekasta yrityskerrasta. Siiten on niitä, jotka ovat ensimmäisen tai toisen kohdalla odotelleet hieman pidemmän aikaa, on ihmisiä joilla on useampia lapsia, mutta eivät ehkä ole saaneet niitä ihan niin monta kuin haluaisivat. On myös niitä, jotka eivät välttämättä koskaan haluakaan lapsia. Sitten on niitä, jotka ovat joutuneet hoitoihin, mutta ovat tulleet raskaaksi ja saaneet sen kalleimman aarteensa käsivarsilleen. Eikös tämä mene prosentuaalisesti niin, että jonkun pitää jäädä ilman? Olikohan se 20%, jotka jäävät lapsettomuushoidoista huolimatta lapsettomiksi.

Tässä vielä ote iltalehden artikkelista. Omalla kohdallamme kun emme näe mahdollisuutta lahjasoluhoidoille, sijaisperheydelle tai adoptiolle. Hoidan työkseni toisten lapsia ja ympärilläni on muutenkin paljon rakkaita lapsia...Haluaisin ihan oman, minun ja miehen näköisen. Meidän lihaa ja verta. Meidän oma.

"Lapsettomuudesta kärsivällä parilla on useita keinoja saada apua. Varsinaiset hedelmöityshoidot ovat fyysisesti ja henkisesti melko raskaita, joten Klemetti haluaisikin nostaa myös muut vaihtoehdot esille heti hoitoja harkittaessa.

- Adoptio ja sijaisperheenä toimiminen pitäisi ottaa harkintaan heti alusta asti. Silti monilla biologisen lapsen saamisen tarve on kova, Klemetti myöntää. "

http://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/2015013119121651_rb.shtml