Kyllä tuo auringon valo on ihmeellinen asia. Ainakin uskon sen vaikuttaneen positiivisesti tämän viikon mielialaan. Töissäkin on ollut mahtavaa ulkoilla tuntitolkulla ja nauttia upeasta säästä. Saa nähdä vaivunko taas pohjamutiin jos takatalvi ensi viikolla iskee.
Mieskin on huomannut mieleni piristyneen ja hän on päässyt pitkästä aikaa nauttimaan suukoista ja läheisyydestä. Aikaisemmin olen itse ollut hyvin läheisyyden kipeä ja tapanani on ollut osoittaa rakkautta miehelleni päivittäin katseella, kosketuksella, sanoilla ja suukoilla. Viimeisen vuoden aikana olen synkimpinä vaiheina vetäytynyt kuoreeni ja en ole suurinpiirtein sietänyt ketään lähelläni. Nämä vaiheet, jotka eivät onneksi ole yleensä viikkoa pidempiä, ovat olleet raskaita miehelle. Ja ymmärrän sen, tottakai. Nyt taas huomaan miten aidon onnellinen mies on seurassani ja nauttii kosketuksestani. Se saa minut myös surulliseksi, sillä tiedän huonon vaiheen piileskelevän taas nurkan takana. Ahdistavaa todeta, että elämäni ja mielialani kulkevat täysin käsi kädessä kuukautiskiertoni kanssa. Kierron alussa olen kiukkuinen, itkuinen ja tietysti myös kipeä...keskivaiheilla on lyhyt parempi vaihe, jolloin tuntuu että elämä jälleen voittaa...kunnes ovulaation jälkeen toivo alkaa hiipua ja synkät ajatukset valtaavat mieleni ja muutun jälleen sulkeutuneeksi...
Perjantaina ennen juuri nukahtamista, pidempään kestäneen keskustelun päätteeksi, mies painautui minua vasten, katsoi silmiin ja kuiskasi: "Mä haluan isäksi..." Sillä hetkellä pysyin vahvana, hymyilin hänelle rohkaisevasti ja vastasin: "Sitä mäkin toivon, että voisin tehdä susta isän. Täytyy vaan toivoa..." Hetkeä myöhemmin kun mies oli nukahtanut, suru ja epätoivo valtasivat mieleni ja hiljaiset kyyneleet kastelivat tyynyni. Jossain kohdin olen varmasti tehnyt jotain hyvin väärin, koska olen tässä tilanteessa. En pysty tekemään rakastamaani ihmistä niin onnelliseksi kuin haluaisin. Se sattuu, ihan helvetisti.
Häävalmistelut etenivät viikonloppuna sen verran, että saimme kahden kaasoni kanssa kutsukortit viimeistelyä vaille valmiiksi. Etukäteen ahdistanut häätouhu osoittautuikin todella piristäväksi ja aika kului kuin siivillä. Nyt viikonloppuna ajatukset häitä kohtaan ovatkin olleet paljon positiivisemmat ja päätin mennä ensi viikolla sitä hääpukuakin sovittamaan. Täytynee ottaa kaikki irti näistä hetkistä, kun hääasiat eivät tunnu pakkopullalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti