tiistai 3. maaliskuuta 2015

(elämän)Ilo kateissa.

Kp 1 on ihan oven takana. Tiputtelua on ollut jo muutaman päivän. Jo aika alkupuolella kiertoa aavistelin, että tämä kierto jää lyhyehköksi, sillä ovis oireet tulivat jo aikaisessa vaiheessa. Vaikka siihen kuului ovislimat ja tissikipu, jäi minulle samantien tunne, ettei kuitenkaan mitään (tuskin ovistakaan, ainakaan kunnolla) ollut tapahtunut. Varsinaisia ovulaatiokipuja tai muutenkaan yleensä ilmenneistä munasarjojen kipristelyjä ei juurikaan ole ollut.

Tässä kierrossa en ole pätkääkään edes toivonut mitään eli mitään romahdusta ei ole tarvinnut käsitellä. Itku, sellainen kunnon itku, on ollut kadoksissa jo pitkään. Melkein tarvitsisin sellaista kehoa ravistelevaa, "räkäposkella" meininkiä. Se nimittäin puhdistaa. Mutta ei, taidan olla kovettanut itseni taidokkaasti.

Häät lähestyvät hurjaa vauhtia ja nyt tiettyjen asioiden hoitamisen jälkeen olen taas jumittunut järjestelyjen kanssa paikoilleni. Välillä *ituttaa niin ettei veri kierrä. Haluisin nauttia näistä hetkistä ja suunnitella häitä hyvillä mielin, mutta ajatukseni ovat tällä hetkellä kiinni lapsettomuudessa ja välillä suorastaan ryven itsesäälissä. Okei, vaikka tilanne olisi toisenlainen, niin luultavasti en olisi mikään häähullu, mutta ainakin aikaansaavampi...ja onnellisempi. Se mikä ketuttaa, on myös se, etten ole pysynyt ruokavaliossa puhdistuskuurin jälkeen. Hääpukuni on tullut liikkeeseen sovitettavaksi, mutta en haluaisi mennä sitä kokeilemaan. Olo on turvonnut, väsynyt, nuutunut ja ruma! Vielä olisi muutama kuukausi aikaa korjata asia aloittamalla liikkuminen ja järkevästi syöminen. Ja jotain pitäisi keksiä hormoninäppylöille selässä. Ne eivät varsinaisesti paranna itsetuntoani...pitäisi varmaan aloittaa pillerit, niin häviäisivät nuokin pahaset. Yhtä hyvä mahdollisuus olisi raskautua kuitenkin!

Maaliskuun jälkeen meillä on yritystä takana 1,5 vuotta. Nyt se pala nousee kurkkuun, ihan vain tuon kirjoittamisesta. Ihan kamalan pitkä aika. Tiedän, että monet ovat odottaneet niin paljon kauemmin ja kokeneet niin paljon kauheampia asioita, mutta silti tämä aika tuntuu niin pitkältä. Nyt jo kadun hirveästi sitä, että sovimme lääkärin kanssa hoitojen jatkumisesta vasta syksyllä. Silloin yritystä tulee täyteen kaksi vuotta ja minä täytän 29. Minä, joka olen aina toivonut tulevani äidiksi nuorena. Entä jos minusta ei tule koskaan äitiä? Jos niin ei vaan ole tarkoitettu? Nyt tuntuu ihan päättömältä heittää kuukausia hukkaan toivoen ihmettä. Ei sitä tule. Huhtikuu kun vaihtuu, soitan polille ja anelen, että voisimme aloittaa clomifeneilla. Mun pää ei enää kestä.

Järkyttävä ajatus, ei niin pitkän ajan takaa. Muistan tokaisseeni miehelleni, joka on aina toivonut esikoiseksi poikaa, että : " Ajattele miten KAUHEAA olisi jos saisi pelkkiä poikia?? Vaika kolme, aattele, kolme riiviötä!!" Tekisi mieli läimäistä tuon aikaista itseäni, se saa minut voimaan pahoin.

3 kommenttia:

  1. Tekstisi kuulostaa niin tutulta. En tiedä helpottaako se yhtään, mutta vuosi sitten olin juuri samassa tilanteessa. Täyttämässä 29, menossa naimisiin ja yrittänyt lasta lähemmäs kaksi vuotta. Häät olivat meille yhteinen projekti, joka tehtiin "tässä välissä", jotta saisimme muuta ajateltavaa, kun kerran lasta ei edelleenkään kuulunut. Unohdimme kovimman yrittämisen häiden ajaksi (kokonaanhan tätä ei ikinä mielestä saa, eikä yksikään kierto jää toki välistä) ja palasimme taas vakavasti asiaan syksyllä. Syksy meni työkiireissä ja hoitojen aloittelussa. Varasimme häämatkan vasta alkuvuodeksi, jotta olisi tämän murheen keskellä taas jotain mukavaa mitä odottaa. Suureksi yllätykseksemme palasin reissultamme raskaana! Haluan kai vain sanoa sinulle, että se on mahdollista, vaikka tuntuukin toivottomalta. Toivon teille kaikkea hyvää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku ihanasta ja rokaisevasta kommentistasi! <3 Vaikka en tätä kohtaloa kellekään soisi, niin on se kuitenkin lohduttavaa tietää, ettei ole tämän asian kanssa täysin yksin. Lähipiiri kun koostuu hyvin pitkälti lapsiperheistä ja olo on nykyään aika ulkopuolinen ja yksinäinen...Ja tarinasi tuo toivoa, sitä ei koskaan ole tarpeeksi! Täytyy vain jollain tasolla yrittää hyväksyä tämä tilanne ja se, että häät ovat meille väkisinkin tällainen ristiriitaisia tunteita tuottava projekti. Ihana päivä siitä varmasti jokatapauksessa tulee. Ihanaa odotusaikaa teille, olette kaiken onnen ansainneet! <3

      Poista
    2. Kiitos Ellu! <3 hauskoja häävalmisteluja ja aivan varmasti ihanaa ja ikimuistoista hääpäivää teille! :)

      Poista