Toivoa on.

Tämän päivän ensikäynti Dextran lapsettomuuspoliklinikalla oli tosi onnistunut ja mieli on avvistuksen valoisampi. Olemmehan nyt edes pienen askeleen lähempänä omaa lasta. Tulee onnistuminen sitten näiden kevyempien hoitojen kautta...tai sitten niiden raskaampien. Tietysti on sekin mahdollisuus, ettei niitä lapsia koskaan tule vaikka mitä tekisimme, mutta onneksi tällä hetkellä se ajatus ei ole enää niin vallitseva ja päällimmäisenä.

Dextran klinikka oli todella viihtyisä paikka ja meidät otettiin lämpimästi vastaan. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja nappasimme asiakaskeittiöstä kahvit odotustilaan. Odotustila oli kuin pieni aula jossakin hotellissa ja tunnelma oli rento ja rauhallinen. Hieman eri tunnelma siis kuin esimerkiksi naikkarilla. Lääkärimme osoittautui erittäin mukavaksi ja rennoksi ja hänen kanssa keskustelu tuntui mukavalta ja luontevalta. Kävimme yhdessä tarkasti läpi naistenklinikalta saamamme paperit, jonka jälkeen aloimme suunnitella tulevaa.

Päädyimme aloittamaan toiveemme mukaisesti ovulaation induktiolla, lääkkeenä Letrozol. Lääkäri kehui tätä lääkettä ja luotamme, että se on paras ratkaisu tämänhetkiseen tilanteeseemme. Sain reseptin myös Ovitrellelle, joka on siis ns. irrotuspiikki, mutta emme ainakaan nyt ensimmäisessä kierrossa käytä sitä. Katsomme miten ensimmäinen hoitokierros sujuu ja mahdollisesti sitten lisäämme lääkitystä jos se nähdään tarpeelliseksi. Kerroin harmistuttavasta tiputteluvuotelustani ja lääkäri lupasikin loppukiertoon keltarauhashormonia jos Letroista huolimatta tiputtelua esiintyy. Nyt siis odotan seuraavan kierron alkamista ja aloitan kp 2 lääkityksen viiden päivän ajan 1 tbl per päivä. Varaan samalla ajan follikeliultraan kp 9-12 ja loppukierrosta katsomme vielä verikokeella progesteroni arvon.

Puhuimme myös kovista kuukautiskivuistani ja lääkäri oli silminnähden järkyttynyt ottamastani kipulääke määrästä. Hän heti otti puheeksi endometrioosin. Keskustelimme pitkään ja sovimme, että ensin kokeilemme halujemme mukaan ainakin muutaman hoidon ja jos haluan, lääkäri laittaa minulle lähetteen laparoskopiaan. Hän ehdotti, että koska nykyään nämä toimenpiteet voidaan tehdä missä paikkakunnalla vain, että hän laittaisi lähetteen esim. Lohjalle, jossa jonot ovat huomattavasti lyhyemmät kuin pääkaupunkiseudulla (6kk), eli n. 4-6 vkoa! Vitsit miten huojentava tieto! Jos käy niin huonosti, että nämä kevyemmät hoidot eivät tuo tulosta, niin haluan kyllä ehdottomasti laparoskopiaan ennen koeputkihedelmöityksiä...

Nyt on kp 16 ja uskoisin siis tuntemusten perusteella olevan dpo 6. Vielä muutama päivä, niin tiputtelu alkaa ja sitten perästä kuukautiset. Pienintäkään epäilystä raskautumisesta ei ole, oireet ovat samanlaiset kuin aina ennenkin. Lämmöt ovat n. 37 asteessa, rinnat aavistuksen turvonneet ja arat, itkuisuus, kova ruokahalu...Lääkäri ultrasi minut ja löysi oikealta puolelta mahdollisia merkkejä ovulaatiosta. Eli ainakin varmaankin jotain on yrittänyt tapahtua.

Mies lähti reissuun neljäksi päiväksi...ja nyt tuntuu kurjalta. Meillä on ollut todella vaikeaa viime aikoina ja se on ollut täysin minusta johtuvaa. Olen ollut niin omaan tuskaani ja suruuni kietoutuneena, enkä ole jaksanut ottaa toista huomioon. Olen itkenyt, olen tiuskinut, enkä ole ollut läsnä, koskettanut tai ollut lähellä. En ole pystynyt. Olen vain halunnut nukkua illat pois. Mies kysyikin tänään toiveikkaasti josko mieleni olisi käynnin jälkeen parempi. Ja onhan se, vaikka odotukset eivät kovin suuret olekaan.

Saan olla kiitollinen vierelläni seisovasta vahvasta Miehestä...joka jaksaa katsoa kiukutteluani (eipä hänellä taida olla vaihtoehtoja) ja silti rakastaa minua...tätä mahoa, naisen irvikuvaa. No ei, olen paljon muutakin...mutta tällä hetkellä lapsettomuus on niin iso osa minua, että se on melkein kuin minä.

"Minä seison vierelläsi sun,
  vaikka sinun luovuttavan nään.
  Niin minä jään,
  viereesi jään.
  Kun kyyneleet kuivuneet
  vain lämmittää."